Kesän vaihtuessa syksyksi on mukava palata kesälomamuistoihin. Tosin meillä oli kesäloma vasta elokuussa, joten siitä ei vielä ole edes kovin pitkä aika.
Ensimmäinen kesälomakohteemme oli Koloveden kansallispuisto, jossa vietimme kaksi yötä ja päivää meloen ja telttaillen.
Koloveden kansallispuisto
Koloveden kansallispuisto sijaitsee Saimaalla Etelä-Savossa Enonkosken ja Savonlinnan välimaastossa. Erityistä siellä on jylhät kalliomaisemat, muinaiset kalliomaalaukset ja uskomaton hiljaisuus johon osa syynä on se, että suurimmassa osassa kansallispuistoa on moottoriveneily kielletty. Kolovedellä on mahdollista nähdä myös saimaannorppia.
Koloveden kansallispuiston kokee varmasti parhaiten melomalla.
Olin muutamaa päivää ennen reissua varannut meille kaksikkokajakin täältä. Kajakin mukana tuli tarvittava välineistö; melontaliivit, melat, aukkopeitteet, kartta ja yksi kuivapussi. Kuivapusseja meillä oli lisäksi mukana kaksi isoa ja yksi pieni. Kompassia ei ollut, mutta pärjäsimme pienessä vesistössä ilman.
Kajakissa oli kaksi melko suurta laipiota eli vesitiivistä tilaa. Olimme karsineet retkelle mukaan otettavat tavarat ihan minimiin, mutta tavaraa olisi kyllä mahtunut enemmänkin. Kaverimme myös vinkkasi, että tavaraa voi tarvittaessa kuljettaa keulalla kuivapusseissa, jos kaikki ei mahdu laipioihin. Ensimmäisenä iltana huomasimme ettei keulassa sijaitseva laipio ollutkaan vesitiivis, joten itsellekin muistutukseksi että kaikki mukaan otettava kannattaa aina pakata kuivapusseihin.
Emme ole kovin kokeneita melojia, ennen Koloveden reissua olimme meloneet vain pari kertaa aikaisemmin: yhdesti inkkarikanootilla Päijänteen kansallispuistossa ja yhdesti kaksikkokajakilla Karibialla ohjatulla retkellä. Onneksi kaveripiirissämme on yksi erittäin kokenut meloja, jolta sain hyviä vinkkejä retken toteutukseen. Ja itse melominenkin alkoi alkuhankaluuksien jälkeen pian sujua.
Kajakin sai käyttöönsä Kirkkorannasta, josta matkamme sitten alkoi. Ensimmäisenä suuntasimme Ukonvuorelle katsomaan kalliomaalausta ja syömään eväitä. Ukonvuorella oli laituri rantautumista varten. Nuotiopaikkaa ja huussia Ukonvuorella ei ollut.
Ukonvuorelta matka jatkui pohjoisen kautta kohti Syväniemen telttailualuetta. Saatuamme leirin pystyyn, iltapalan ja iltauinnin jälkeen olimme valmiita nukkumaan.
Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa kohti Vaajasaloa. Matkalla pysähdyimme Ukonkantaan, jossa kiipesimme kalliolle bongailemaan eläimiä. Olisimme halunneet nähdä ainakin majavan, koska majavan kaatamia puita näkyi paljon matkan varrella. Mutta näimme vain minkin ja ötököitä. Ukonniemi oli kyllä hieno paikka ja sinne pystyi hyvin rantautumaan. Ukonkannasta lähti myös kapea kanava, josta olisi päässyt oikaisemaan Ukonvuorelle.
Vaajasaloon ei ole Syväniemestä kovin pitkä matka ja suunnitelmamme oli mennä sinne ajoissa, jotta saisimme hyvän telttapaikan. Leirin pysytyksen jälkeen olimme ajatelleet vielä mennä melomaan lähistölle, mutta kaksikymmentä minuuttia leirin pystytyksen jälkeen alkoi ukkostaa ja sataa. Sade jatkuikin sitten aamuun asti.
Vaajasalo oli jo melko lähellä lähtöpistettämme Kirkkorantaa, jotan siitä oli sopivan lyhyt matka palauttamaan kajakki ajoissa.
Telttailu Kolovedellä
Koloveden kansallispuistossa on muutama telttailualue, mutta maasto on todella haastavaa telttailuun. Ainakin Syväniemen ja Vaajasalon telttailualueille on rakennettu puusta telttalavoja, mutta Syväniemessä ne kaikki olivat jo varattuja kun illalla saavuimme perille. Löysimme onneksi yhden jotenkuten tasaisen paikan, mutta alusta oli silti epätasainen ja kova.
Vaajasalossa satuimme saamaan viimeisen vapaana olevan telttalavan. Meillä oli tilan säästämiseksi vain ohuimmat solumuovipatjat mukana ja yöt olivat kyllä erittäin epämukavia. Toiste emme kyllä tingi patjoista (Itse asiassa sivistyksen pariin päästyämme päätimme viimein päivittää retkipatjamme hiukan parempiin). Molemmilla telttapaikoilla oli siistit huussit ja nuotiopaikat sekä pöytiä eväitten syöntiin.
Kolovesi oli ihana paikka. Päällimmäisenä mieleen jäi uskomaton hiljaisuus mikä siellä vallitsi. Jylhät kalliomaisemat olivat myös vaikuttavat. Vanhoja ja korkeita kallioita vedenrajasta ihaillessa tunsi itsensä melko pieneksi.
Kommentit
Lähetä kommentti